Saimaa

Saimaa

Tunnetko Suomen suurimman järvialueen, Saimaan? Sivustolla esittelemme tämän Itä-Suomen sinisen jalokiven mielenkiintoisimpia faktoja ja parhaimpia nähtävyyksiä. Leppeiden järvimaisemien, ainutlaatuisen luonnon ja hauskojen kulttuurikohteiden Saimaa on sen verran ainutlaatuinen kappale kaunista kotimaatamme, että sinne kannattaa matkustaa tutustumaan. Tuo tietosi Saimaasta ajan tasalle täällä! Seuraavissa kappaleissa vähän esimakua sivuston sisältöön. 

Suomen suurin järvi 

Saimaa on Suomen suurin ja Euroopan neljänneksi suurin järvi, joka muodostaa merkittävän osan itäisestä Järvi-Suomesta. Vesialueen kokonaispinta-ala on 4 400 km² ja rantaviivaa Saimaalla on peräti 14 850 km. Keskimääräinen korkeus suhteessa merenpintaan on 75,50 metriä. Saimaa ulottuu itäisessä Suomessa Etelä-Karjalan, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon alueille. 

Kokonaisuutena Saimaa muodostuu useasta eri vesistöstä, jotka ovat omia jokia ja järviään. Vesistöjen määrä riippuu laskutavasta, mutta niitä on 9 ja 18 välillä. Merkittäviä järviä Saimaan alueella ovat Etelä-Saimaa, Pihlajavesi, Haukivesi ja Pyhäselkä. Näiden järvien rannalle ovat kehittyneet alueen merkittävimmät kaupungit, joilla on kaikilla omat erityispiirteensä. 

Saimaan suuret kaupungit 

Etelä-Saimaan rannalla sijaitsee Lappeenranta, jonka maamerkkejä ovat ainutlaatuinen 1600-luvulta peräisin oleva linnoitusalue, ravintolalaiva Prinsessa Armaada ja Lappeenrannan teknillinen yliopisto. Pyhäselkä-järven pohjoiselle rannalle Pielisjoen suuhun on puolestaan kasvanut Joensuu, joka on Pohjois-Karjalan maakuntakeskus. Joensuun lähellä kohoaa jylhä Kolin vaara. Joensuun kaupungintalo muistuttaa Helsingin päärautatieasemaa, koska molemmat ovat Eliel Saarisen suunnittelemia. 

Saimaan rannalla sijaitsee myös noin 55 000 asukkaan Mikkeli. Mikkelin kohdalla Saimaan nimi on Savilahti ja kaupungin alueella on 700 järveä ja lampea. Mikkeli tunnetaan Suomessa ennen kaikkea vesi- ja seikkailupuisto Visulahdesta, jonka tarttuva mainosralli on jo ylisukupolvinen korvamato. Muita matkailuvaltteja on esimerkiksi klassiseen musiikkiin painottuva tapahtuma Mikkelin musiikkijuhlat. 

Saimaan maisemat 

Moni lomalle Saimaalle matkaava haluaa päästä nauttimaan juuri ihanasta luonnosta. Saimaan alue kuuluu Suomen tiheimpiin vapaa-ajan asuntojen osalta, joten mökki Saimaan rannalla on edelleen monelle rentouttavaa todellisuutta. Pitkän rantaviivan lisäksi Saimaa on täynnä pieniä viehättäviä saaria. Onkin paljon suomalaisia, joille kesän merkki on päästä harrastamaan veneilyä Saimaalla. 

Saimaasta voi nauttia myös uiden, sillä vedenlaatu on lähes koko alueella hyvä tai erinomainen. Saimaalla on lisäksi paljon sisävesiristeilyjä niille matkailijoille. jotka eivät veneile itse. Saimaan jakautuminen useaan eri vesistöön tekee järvestä erittäin kiehtovan. Jokaisella vesistöllä kun on oma erityispiirteensä, johon voi ajan kanssa tutustua. 

Mitä Saimaalla voi tehdä? 

Saimaan alueen luontokohteet houkuttelevat tietenkin monia kotimaan matkailijoita, mutta alueella voi myös aktiivilomailla. Nautitko esimerkiksi suunnistamisesta? Mikkelin Anttolanhovissa voi nimittäin viettää erityisen suunnistusloman! Lomaan kuuluu täysihoito Anttolanhovissa ja kaksi suunnistusharjoitusta päivässä. Vai haluatko tanssia? Palvelukseen rientää Tanhuvaaran urheiluopisto Savonlinnassa, jossa järjestetään viikon mittaisia tanssileirejä harrastajille. 

Pyhäselän tuntumassa Joensuussa puolestaan tarjotaan erilaisia aktiiviseikkailupaketteja, jotka auttavat näkemään Saimaan uudesta vinkkelistä. Huimapäät voivat esimerkiksi kokeilla koskenlaskua Joensuun keskustan tuntumassa tai suppailla samalla alueella ainutlaatuista 6 sillan reittiä. Vai haluatko kesääsi vielä enemmän virtaa? Vapaaottelusali MMA Lappeenranta palvelee myös polttariporukoita ja muita kertaluontoisia vierailijoita! 

Pienempiä kaupunkeja Saimaalla 

Myös pienemmillä Saimaan kaupungeilla on omat identiteettinsä ja vetonaulansa. Perinteinen teollisuuspitäjä Varkaus on tunnettu etenkin paperitehtaistaan, vaikka osa niistä onkin joutunut sulkemaan ovensa 2000-luvulla. Stora Enson tehtaat ovat edelleen Varkaudessa. Kaupungin tunnetuimpia nähtävyyksiä ovat Varkauden museokanava sekä Mekaanisen musiikin museo, jossa on yli 250 automaattisoitinta näytteillä. 

Imatra sijaitsee Etelä-Karjalassa Venäjän rajalla. Sen tärkein maamerkki on Imatrankoski, joka on koko Suomen suurin koski. Imatran valtionhotelli on puolestaan todellakin hotellina toimiva jugendlinna eikä kiertoilmaus paikalliselle vankilalle. Savonlinna on kulttuurikaupunki, jonka suosituin nähtävyys on 1475 perustettu kivilinna, Olavinlinna. Savonlinnassa järjestetään vuosittain kansainvälisesti arvostetut Savonlinnan oopperajuhlat. 

Saimaan eläimet 

Saimaan ylivoimaisesti rakastetuin ja tunnetuin eläinlaji on tietysti saimaannorppa. Tämä hyljelaji elää vain Saimaassa ja on maailman ainoa makeanveden hylje. Saimaannorppa on eriytynyt omaksi lajikseen merihylkeistä, kun maankohoaminen Saimaan alueella poisti vesistön yhteydet Itämerelle noin 8 000 vuotta sitten. Saimaannorpan kanta on elpynyt 380:n yksilöön, kun 1980-luvulla kanta oli 150 yksilöä. 

Saimaannorppa on nykyisin suomalaisen luonnonsuojelun symboli, mutta Saimaalla asustaa omia kantoja muistakin lajeista. Erityisesti makean veden kaloja elää Saimaalla omina populaatioina. Pielisen ja Saimaan alueen järvilohi ei enää lisäänny luonnossa ilman apua lisääntymisjokien patoamisesta johtuen. Saimaalla elää myös Saimaan nieriä, jonka kanta on uhanalaisin kaikista Suomen kalakannoista. 

Saimaalla liikkujan muistilista 

Jos veneilet tai moottoriveneilet Saimaan alueella, kunnioita kesämökkirantojen asukkaiden yksityisyyttä ja kiinnitä huomiota veden syvyyden vaihteluihin. Saimaa on matala järvi, jossa veneen kokka voi karahtaa karille tarkkaavaisuuden herpaantuessa. Huomioi myös saimaannorpan pesimäkauden vaikutukset esimerkiksi kalastukseen. Jos aiot harrastaa vesiskootterilla ajelua, muista, että niiden tuottama meteli saattaa häiritä mökkiläisiä lähellä rantaa. 

Saimaa kannattaa kokea kulttuurimatkanakin 

Luonnon ja liikkumisen lisäksi Saimaa puhuttelee kulttuurikohteena. Esimerkiksi Olavinlinna, Mikkelin valtionhotelli tai Lappeenrannan linnoitukset ovat historianörtin mieleen. Löytyy Saimaalta taide-elämyksiäkin, muitakin kuin Savonlinnan oopperajuhlat. Esimerkiksi Saimaan teatteri on nuorista ammattinäyttelijöistä muodostuva teatteri, joka kiertää Saimaan alueella esiintymässä – usein veneellä. Punkaharjun entisen taidekeskus Retriitin alle louhitussa luolastossa järjestetään nykyään konsertteja. 

Share

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *